perjantai 20. toukokuuta 2011

Vielä jaksetaan jauhaa häistä hiukkasen...

Ajattelin itsekin kirjoitella hääpäivästä jotain. Blogiin kirjoittaminen ei minunkaan osaltani lopu häihin, mutta toki aiheet on hiukan harvemmassa.

Melkein pitää vielä kiittää kaikkia vieraita, ja erityisesti häitä järjestämässä olleita tuttavia, sukulaisia, kavereita ja ystäviä. Ilman teitä hääpäivä ei olisi ainakaan samalla lailla (ja samassa mittakaavassa..) ollut unohtumaton kuin se nyt oli.

Jo pari kuukautta ennen häitä kuuntelin huolestuneena, kun joku tilastotieteilijä-sammakkomies povasi  huhtikuun alussa alkavaa hellekautta, joka sopivasti huhtikuun lopussa muuttuu muutaman päivän mittaiseksi nollakelijaksoksi jolloin räntää sataa joka päivä. Pari viikkoa ennen häitä ensimmäiset sääennusteet lupasivat epävakaista säätä koko viikonlopulle, ja vielä viikkoa ennen häitä näytti varmalta, että jotakuinkin koko hääpäivän ajan sataa.

Viikonlopun lähetessä hetkittäin näytti jo paremmalta, ja viikonlopun sääksi luvattiin taas epävakaista - ei siis enää varmaa sadetta. Ennuste ei kuitenkaan muuttunut siitä enää paremmaksi, ja perjantaina vielä sateli ainakin illasta, kun hain bestmanini Valtterin Tampereen rautatieasemalta.

Hääpäivän aamuna kuitenkin aurinko paistoi, ja oli melkein kuuma. Kaunis sää jatkui ilmeisesti koko seremonian ajan (jostain syystä ulkona vallitsevasta säästä ei ole tarkkoja mielikuvia..), ja kirkosta poistuessammekin satoi vain riisiä, tosin sitä tulikin sitten aivan kaatamalla.

Riisiä ilmassa!
Kuvaaja: Petri Sandström
Matka juhlapaikalle meni myös kesäisen, hyvän sään saattelemana. Kun muodollisuudet siellä saatiin polkaistua käyntiin, alkoikin ulkona sitten perinteinen kesäsade - ja sitä jatkui jonkin aikaa. Ilma ei kuitenkaan missään vaiheessa muuttunut synkäksi, ja sopivasti ennen ulos siirtymistä (ja morsiuskimpun + sukkanauhan heittämistä) sade loppui ja pihalaatoitus ehti juuri ja juuri kuivaa.

Sukkanauhan kaivaminen oli oma operaationsa, mutta sen - kevyen kankaanpalan - viskaaminen takana odottavalle poikamiesjoukolle oli vielä huomattavasti haastavampaa. Heitto lähti lopulta semisti kovaa mutta aika matalalla, ja Joonahan sen nappasi.

Voitonriemuisena.
Kuvaaja: Miku
Jos Joona on porukan seuraava naimisiinmenijä, saavat Pauli ja muut vähemmän onnekkaat poikamiehet odotella hetken...

Paluu arkeen tuli aika nopeasti, kun minulla jatkuivat työt ja Marilla pääsykokeisiin luku. Nyt asustelemme toistaiseksi yhdessä Valtterin kanssa Kauppakadun varrella Jyväskylässä. Valtteri-parka joutuu kestämään meitä koko pitkän kesän...

Valtteri-parka...
Kuvaaja: Miku

lauantai 7. toukokuuta 2011

Näin se kävi

Hei hyvät lukijat,

blogimme ei pääty nyt, häiden mentyä ohi! Jo aiemmin lupailimme, että tietoa tulisi monestakin asiasta jälkikäteen, pukujen sovituksesta, menusta, koristeluista... Joten heti kun kuolemapäivä (25.5. eli lääkiksen pääsykoe) on ohitse, lupaan palata kuvien kanssa :) Sitä ennen saatatte saada muutamia satunnaisia päivityksiä, jos ikinä ehdin!

torstai 5. toukokuuta 2011

HÄÄT!!!

Nyt rakkaat lukijat, viimein, viimein! Kertokoot kuvat puolestaan :)

Jännitti!


Sormus.

RIISIÄ!


Kiitos Ari upeasta hääautosta :)



Ruoat!

Me onnelliset.


Rakas siskoni kaasona, Antin kämppis bestmanina!

Morsiuskimpun ja sukkanauhan metsästys!

Me ja vanhemmat!



KIITOS!

Kaikista kuvista kiitos Mikael Hautalalle! Käykää tsekkaamassa Mikun ottamia kuvia tästä!