sunnuntai 6. helmikuuta 2011

80 päivää ens viikolla rikki!

Jyväskylästä päivittelyä tällä kertaa. Myönnän Antin edellisen postauksen syytöksen oikeaksi, oon ollut nyt tosi surkee kirjoittelemaan, mutta ainakin on kerrottavaa nyt, oottakaas vaan :)

Viimeisinä kolmena perjantaina mun luottokaasolauma (lauma, kyllä. Viisi kaasoa!) on tunnollisesti kokoontunut meille perjantai-illan marttakerhoihin. Ollaan askarreltu ja askarreltu, ja nyt kutsut alkais viimein olla valmiit! Jos kaikki sujuu niin kuin pitää, kutsut saadaan alkavalla viikolla valmiiksi ja perille. HUH! Lupaan kanssa kuvia sitten eri vaiheista talkoita, kunhan vaan kortit on ensin ihmisillä kädessä, ettei mene yllätys pilalle!

Mä olen saanut omia asioitani etenemään niin ikään huimaa vauhtia! Häämeikin varasin jo, koemeikki tehdään huhtikuun alussa. Ensi viikonloppuna mun lempparikampaaja ja muutenkin hyvä ystävä tulee tekeen hääkampaussuunnitelmaa, hahmotellaan vähän ideoita. Oon kieltämättä tosi vähän vasta ehtinyt miettiä mitä haluisin, että jos on linkata upeista kampauksista kuvia, mieluusti katselen! Lisäks tulevan perjantai-iltani  käytän mulle ihan uudella tavalla: istuskelen Sallin, lukiokaverini, manikyyrissä ja mietiskelen millaset kynnet haluisin häihin! Ranskalainen manikyyri välkkyis mielessä...

Viime viikonloppuna oltiin Antin kanssa meillä, ja käytiin häämessuilla. Oli kiva nähdä sitä touhua ja katsella sormuksia, kutsuja, pukuja... Perjantaina oltiin käyty Antin kanssa Morsiusgalleriassa (... josta muuten minunkin pukuni on..!) katselemassa pukuja, shaketteja ja frakkeja, ja oikeesti vinkiksi: kannattaa rohkeasti kokeilla kaikkea sellaista mitä ei uskois haluavansa! Pukua ei vielä löydetty Antille, mutta suuntaa saatiin.

Häämessujen annista vielä: ihan mitään uniikkia, loistavaa ideaa ei kyllä saatu mihinkään, mut muutamia sellaisia pieniä vinkkejä. Eräässä kojussa oli pieni yksityinen kultasepänliike, jossa oli aivan upeita töitä! Vai mitä sanotte tästä sormuksesta? Kyseessä on korupaja Titanian tuote. Valitettavasti sivuilta ei löytynyt kuvaa sormuksesta, jossa oli syvänmerenhelmi, mutta oli tosi kaunis! Ihanaa saada vihkisormus. :)

Mitähän muuta. Tarjoilut on aikalailla jo selvät, suurin osa tehdään itse. En ole vieläkään liiemmin stressaillut mistään, vaikka monet naiset häämessuilla pyörittelivätkin päätään että no jo se päivä on teillä pian, tuleekohan hirvee kiire. En mä tiedä. Mulla on ihania avustajia. Rakas äiti ja isi, ihana kaasolauma (pikkusisko-Emilia, Anna, Sanni, Anniina ja Joksu, KIITOS!!!!) ja paras mies :) Ja kiva pikkuveli, ihan vaan erikseen mainitakseni Tuppuran, jota varmaan juoksutetaan sit lähempänä...!

Oon onnellinen!

Sellasta tällä kertaa. :) - Morsian

3 kommenttia:

  1. " Eräässä kojussa oli pieni yksityinen kultasepänliike, - -"
    Eikö ne oo melkein aina yksityisiä..? :D

    VastaaPoista
  2. Ehkäpä Kuubassa tai Kiinassa olisi myös valtiollisia kultasepänliikkeitä?

    VastaaPoista
  3. Ehkä se koju oli Kuubasta tai Kiinasta.

    VastaaPoista