maanantai 13. joulukuuta 2010

Eka postaus- kihlauspostaus!

Terveisiä etelä-Pohjanmaan lakeuksilta, tai lähinnä Ähtäristä, muutaman kilometrin päästä Pirkanmaan rajalta. Olin suunnitellut laittelevani ensimmäisiä varsinaisia kuulumisia jo viikonloppuna, mutta etenkään sunnuntaina mielenkiintoa koneella istumiseen ei ollut kuin sen verran, että facebookissa sai vähän seurailtua ihmisten reaktioita.

Menin kihloihin! Vieläkin tuntuu aika hurjalta, kun kertaa mielessään kaikkia tapahtumia - vaikka voitte uskoa, että olen käynyt ne läpi ajatuksissani jo kerran jos toisenkin! Koska olimme puhuneet aiemmin asioista Antin kanssa jo paljon, vastaus oli aika selvä: en kuitenkaan ollut yhtään osannut asennoitua siihen, että kosinta tapahtuisi ennen joulua!

Tältä pohjalta nyt siis näyttää siltä, että häihin asti blogistani uhkaa muodostua ainakin enimmiltä osin hääblogi! En ole ollenkaan pahoillani tästä: tällä hetkellä ajatuksiin ei kamalasti muuta mahdu kuin valkoisia mekkoja ja kukka-asetelmia...

Olen elämästäni tavallisestikin onnellinen. Nyt kuitenkin sana “onni” on saanut ihan uusia ulottuvuuksia: ja pelkään Antti-raukan puolesta, kun hihkun innosta miettiessäni kutsukortteja ja kattausta. Ehkä Antti kuitenkin on osannut jo asennoitua, sen verran hän -toivottavasti- tuntee minua!

Kihlajaiskahvit pidämme ensi viikon viikonloppuna. Huomenna menen kotiin, ja uskoisin, että äiti ja Emilia pitävät huolta siitä, että saan seuraa pohtiessani kaikkia loistavia ideoita! … Ja huomenna jos Jumala suo, saan tehdä kalenteriini merkinnän “Naimisiin”....

- Marierika

5 kommenttia:

  1. Milloin teillä olisi hääpäivä tiedossa? :)

    Kihloihinmenoa on nyt liikkeellä, kun Tume ja Venlakin meni :D

    VastaaPoista
  2. Ainiin ja kun Kähköäsen Tuulikin on kai vielä kihloissa!

    VastaaPoista
  3. Meillä on näillä näkymiin varattu kirkko huhtikuun loppuun. :) Hui kun on jännää!

    Joo, määkin kuulin et ne meni kihloihin, ja sit viel yks meidän äitin ystävä meni kanssa :o Jo oli kihlausviikonloppu!

    VastaaPoista
  4. Mua saa syyttää ajoituksesta! Oon niin massaa, että kun muutkin niin minäkin. Sori.

    VastaaPoista
  5. Mä ihan luulin sen menneen niin, että kun sinä niin muutkin... :)

    VastaaPoista