keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kuuden kuukauden sormusonnea ja muutenkin sekava päivitys

Jes, tänään tuli kuusi kuukautta seurustelua täyteen! 9.9.2010 aloimme siis seurustella, siitä on nyt jo päästy aika pitkälle, häihinhän on nyt aikaa jäljellä 51 päivää. Huisaa.


One Ring to Rule Them All

Pitkällinen sormuksen etsintä on nyt saatu päätökseen! Kiertelimme eilen (jälleen kerran..) koruliikkeitä luentojen välisen parituntisen aikana, ja kävimme (taas) Forumin Virpin kullassa. Siellä oltiin käyty jo aiemmin katselemassa, ja Maria jo aiemmin kiinnostanut sormus sieltä sitten lopulta valittiin. Teettää se tietenkin piti, kun Marilla ei ollut standardikokoiset sormet, ja toki kaiverruttaa, joten ensi viikolla siihen päästään lopulta käsiksi. Ei onneksi ollut älyttömän hintainen, mutta silti ilmeisesti syödään kaurapuuroa loppukuun ajan..

Viimeinen päivä tiedon osallistumisesta (tai osallistumattomuudesta) ilmoittamiselle on muuten 15.3. eli ensi tiistai. Hiukan yli puolet on jo ilmoittautunut, suurin osa onneksi tulossa :)


Kevennystä

Lopuksi vielä harvinaista herkkua: mun ja Marin ensimmäinen yhteiskuva! Mari on tuo taempana oleva blondi, itse olen lähempänä kameraa sininen baretti päässä. Tapahtumahan oli operaatio Aurora vuonna 2007. Eräs kaverini totesi taannoin, että olihan se alusta alkaen jo selvää että päädymme yhteen, mutta en ehkä itse olisi osannut arvata... :)

Operaatio Aurora, ERRF, ryhmä 1
Menossa mukana tuolloin:

Ryhmä 1 
  • Joni Kallioniemi 
  • Jussi Nikkola
  • Miikka Mäenpää 
  • Antti K. Koskela Ryhmänjohtaja 
  • Teemu Kallio 
  • Lauri Roukala Lääkintämies 
  • Joona Takala 
  • Mari Lepola 
  • Petteri Muola 
  • Sami Katinmäki


Ei tällä kertaa tämän kummempaa, palataan asiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti