perjantai 25. maaliskuuta 2011

Polttaritouhuja

Marin polttarit olikin sitten tänään! Järjestäjäporukka (=lähinnä siis kaasot) oli onnistunut hyvin pimittämään tiedon tästä, Marin äiti vinkkasi minulle tulevasta noin vartin ennen kuin kyyti Marille tuli, silmät sidottiin ja tuleva vaimoni vietiin auton takapenkillä koettelemusten matkalle... Hämmennys.

Maria hakemaan tuli kaksi palomiestä, joskaan tikas- tai edes sammutusautoa ei ainakaan tällä kertaa saatu nähdä. Pojat olivat ihan tuntemattomia ainakin minulle, mutta toivo elää ettei matka vie ihan maan ääriin asti. Teeman sopivuudesta tai sopimattomuudesta voi olla montaa mieltä, mutta saanpahan koodata tärkeitä projekteja illan rauhassa... Mari varmaan kertoo viimeistään huomenna polttareiden tapahtumista enemmän, ja Emilia lähti mukaan kameran kanssa, joten kuviakin saatatte saada.

Peitetarinana, jolla meidät saatiin tänään houkuteltua Kangasalle, toimi suunnitelma tavata emännät tänään, mutta sekin siirtyy nyt sitten huomiselle. Samoin bestmanini Valtteri tulee huomenna tapaamaan kaasoja ja Marin porukoita ensimmäistä kertaa kunnolla, joten päästään suunnittelemaan aikatauluja, biisejä ja ehkä juhlapaikan koristelua enemmän, toivottavasti jossain vaiheessa ehditään hakea mun pukukin Morsiusgalleriasta. Oon siitä ihan pähkinöinä. Vaikka kyseessä on tavallaan kuitenkin ihan normaali musta puku, on se aivan törkeän hyvännäköinen, ja potentiaalisesti vieläpä aika hyvä sijoitus, sillä siinä missä frakki, smokki tai shaketti olisi aika käyttökelvoton häiden jälkeen, juhlavaakin tummaa pukua voi käyttää melkein missä vain.

Linnanjuhliin lupaan sitten hommata frakin, vaikkei sekään ihan pakollista olisi.. Mut se siitä, Marin seuraavaa päivitystä odotellessa...

PS. Ylihuomenna sitten kuulutukset Kangasalan keskustan kirkossa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti