maanantai 29. elokuuta 2011

Montenegrosta ei pääse kuin ylöspäin - perusjuttuja häämatkamme kohteesta

Kuvan lähde: wikimedia
Mari lienee aikanaan vastuussa varsinaisen häämatkakertomuksen kirjoittamisesta, mutta kerron itse ihan perustiedot Montenegrosta ennen sitä, jotta vaimoni ei tarvitse enää selittää taustoja tai syitä. Varautukaa siis tuhtiin ja likimain puolueettomaan faktapakettiin höystettynä viikollisella empiiristä kokemusta.

Kuvat itse ottamiani ellei toisin mainittu.

Päivitys:



Maantieteellinen sijainti

Montenegro sijaitsee Adrianmeren, eli yhden Välimeren monista suurista lahdista, itärannalla. Maa on noin Etelä-Pohjanmaan maakunnan kokoinen, likimain neliskulmainen maa, ja on kauttaaltaan vuoristoinen kapeaa rannikkokaistaletta lukuunottamatta.

Montenegron naapurimaita ovat luoteessa Kroatia ja Bosnia ja Hertsegovina, pohjoisessa ja koillisessa Serbia, idässä Kosovo ja kaakossa Albania. Tois puol jokkee, eli Adrianmeren yli vastarannalla, on Italia.

Maassa on vain harvakseltaan jokia eikä montaakaan järveä. Korkeuserot ovat kautta maan suuret.

Kuvassa pätkä Montenegron rannikkoa Budvan lähistöltä.

Etniset ryhmät

Maassa asuu monia etnisesti hiukan erilaisia ryhmiä, joita ulkopuolinen ei erota toisistaan. Maan ranta- ja keskiosat ovat ortodoksisten montenegrolaisten asuttamia, idässä ja Albanian vastaisella rajalla asuu paljon albaaneita ja Bosnia ja Hertsegovinan rajalla bosniakkeja, jotka ovat molemmat muslimeita. Maan pieni kroaattivähemmistö on pääosin katolista.

Islaminuskoisuus ei rannikolla ja keskiosissa maata juuri ilmene, ortodoksisia kirkkoja sen sijaan tuntuu olevan joka puolella. Uskonnollisuus ei maassa ole kuitenkaan mikään mielettömän kova juttu, eli sunnuntai on päivä muiden joukossa eivätkä vastaantulijat kaduille hoe avemariaa. Myöskään uskonnollisia koruja ei näkynyt poikkeavan paljon.

Keskinäisten epäluulojen vuoksi rajabyrokratiaa viljellään alueella paljon.

Kansallisuuksien välillä perinteisiä vihamielisyyksiä on ollut.. Noh, liian monimutkaista selittää. Paljon kuitenkin. Alla kuva joka kuvaa tilanteen montenegrolaisten kannalta.

...Ainakin jotain sinne päin.
Trivia: millä ohjelmalla suhteet on mallinnettu?
Poislukien Kosovon alue, ei näiden etnisten ryhmien välillä ole sitten Jugoslavian hajoamissotien (1990-luvulla, vaativat n. 200 000 eurooppalaisen hengen) enää ollut suurempia välikohtauksia. Montenegron alueen ryhmittymät ovat olleet verrattaen rauhallisia jotakuinkin valtion koko historian ajan, eivätkä syyllistyneet edes sotien aikana esimerkiksi etnisiin puhdistuksiin joita Serbian puolella harrastettiin aktiivisesti.

Etnisistä montenegrolaisista vielä sen verran, että he näyttävät venäläisten, puolalaisten ja espanjalaisten risteytykseltä. Tai jotain sen suuntaista, eivät ulkonäöllisesti juuri eroa alueen muista kansoista. Kieli on hankala, mutta puolaa osaavalle ymmärrettävää. Montenegrolaisten laiskuus ilmenee jatkuvasti ja kaikkialla, mutta rehellisyys ja ystävällisyys kompensoivat sitä hyvin.

Paikallinen lapsi. Heti kuvan ottamisen jälkeen tyttö lähti pois huutaen "MAMA! MAMA!"...
Aiheutetaan järkytyksiä alkuperäisväestölle, hyvä homma.

Sosiaaliset olot

Maa on ollut pitkään enemmän tai vähemmän demokraattinen, ei kärsi merkittävästi korruptiosta eikä ihmisoikeusloukkauksista, eikä ole juuri osallistunut kansainvälisiin selkkauksiin sitten toisen maailmansodan. Jugoslavian hajoamissotien aikana Montenegrolaiset onnistuivat ilmeisesti laiskuuttaan välttelemään taisteluihin osallistumista, vaikka naapurivaltioissa Kroatiassa, Serbiassa ja Bosnia ja Hertzegovinassa paukkuikin.

Jos kerjäläisiä on, heidät siivotaan ilmeisesti hyvin pois näkyvistä. Koko matkan aikana törmäsimme kahteen kerjäläiseen, joista toinen lähinnä näytti hyödyntävän siestansa tehokkaasti keräämällä lisätienestiä. Lisäksi muutama lapsi kierteli ulkoilmapirtelöbaarissa käsi ojossa turistien luona, vain juostakseen suoraan lelukauppaan rahaa saatuaan. Fiksuja kersoja, turistien typeryys kannattaa tosiaan hyödyntää.


Talous

Maan merkittävimmät tulonlähteet tai vientituotteet ovat alumiini (jonka tuotanto on käytännössä kokonaisuudessaan venäläisen Oleg Deripaskan omistuksessa), muu metalliteollisuus, turismi ja juomat. Hyvin suuri osa valtiossa kulutetuista elintarvikkeista on tuotu Serbiasta tai Kroatiasta maan oman tuotannon kärsiessä maaperän karuudesta ja vuoristoisuudesta. Alkoholia kuitenkin tuotetaan vientiin asti. Paikallisia erikoisuuksia ovat niin puna- kuin valkoviinitkin, voimakkaan makuinen luumuviini, ja edellisten jätteistä valmistetut erilaiset rakit.

Pahoittelen kalansilmäobiskan väärinkäyttöä.
Koko viinihylly ei muuten olisi mahtunut kuvaan...
(Viinat ja oluet oli vielä omissa hyllyissään. Kauppa oli Siwan kokoinen)



Maa ei voi olla kauhean köyhä jos sillä
on oma Eiffel-torni, vaikka sitten pienikin.
Kuva Budvan Slovenska Plazalta.
Maan BKT per capita on n. 10 000 USD, ja HDI:ssä se on noin sijoituksella 50, joten varsinaisesta kehitysmaasta ei voida puhua - maa on köyhyydestään huolimatta mm. Turkin, Ukrainan ja Moldovan edellä HDI:ssä.
Maa kaikenkaikkiaan ei vaikuttanyt yhtään niin köyhältä kuin mitä etukäteen odotimme Wikipedian ja matkaopaskirjasten perusteella. Budva ja lähikaupungit piskuista Virpazarin kyllä myöten vaikuttivat Kreikkaa siistimmiltä ja vauraammilta. Joka paikka oli (ilmeisesti paikallisten laiskan luonteen vuoksi) vähän rempallaan ja esimerkiksi repsottavia ikkunankarmeja ei maassa korjata ennen kuin ne tipahtavat paikoiltaan. Poikkeuksen tästä muodostavat hotellit, joiden työntekijät ovat pääosin varsin palvelualtista väkeä.


Kielestä

Suomen kielellä ei pidä kuvitella pärjäävänsä. Matkamme aikana kohtasimme vain yhden montenegrolaisen joka osasi sanan, pari suomea, eikä serbokroaatissa ja Suomen kielessä ole yhteisiä sanoja juurikaan. Saksasta ei myöskään merkittävästi ole hyötyä vaikka turistioppaissa toisin sanottiin - lähinnä joitain esitteitä ja kylttejä näkee saksaksi, ja harvoin myös esimerkiksi vanhojen autojen kyljissä oli saksankielisiä tekstejä.

Englantia ymmärretään laajasti, mutta puhutaan vaisusti ja harvoin. Jokainen montenegrolainen haluaa kuitenkin ratkaista ongelman jonka heille ehkä aiheutat, joten elekielellä pääsee pitkälle, ja usein paikalliset huutelevat lopulta kielitaitoisempia sukulaisiaan avuksi. Kuten aiemmin sanottu, puolalla pärjää todennäköisesti varsin mainiosti, samoin venäjällä. Paikalliset puhuvat itse yhtä ns. serbokroaatin murteista, nimellisesti itsenäistä kieltä montenegroa, mutta käytännössä siis täsmälleen samoin he solkkaavat kuin naapurivaltioissakin.

Jostain käsittämättömästä syystä Montenegrossa hyvin usein kaikki kirjoitetaan kyrillisillä aakkosilla, vaikka sekä Krotiassa että Bosnia ja Hertzegovinassa yleensä käytetään sivistysaakkosia, ja Wikipedian mukaan tilanne olisi Montenegrossakin tämä. Internet on turhaa ja väärää tietoa täynnä.

Käytettävät merkistöt ovat suurinpiirtein seuraavat:
  • latinalainen: A B C Č Ć D Dž Đ E F G H I J K L Lj M N Nj O P R S Š T U V Z Ž
  • kyrillinen: А Б В Г Д Ђ Е Ж З И Ј К Л Љ М Н Њ О П Р С Т Ћ У Ф Х Ц Ч Џ Ш
Jossain näki vielä saksaakin, mutta tässä vain serbokroatiaa ja englantia


Turvallisuudesta


Paikalliset ovat hyväntahtoisia ja rehellisiä, mutta maassa kärsitään lievästä romaniongelmasta. Romanikaupustelijoita ja muita höynäyttäjiä pitää varoa, ja lompakot ynnä muut pitää muualla kuin takataskussa.


Matkamme aikana kohtasimme ainoastaan yhden epäilyttävän kaverin, joka ilmeisesti yritti kaupustella meille ylihintaista retkeä Skadar-järvellä väittämällä, että hän on ainut joka kulkee järvellä näin myöhään. Yleensä ottaen montenegrolaiset ovat kuitenkin rehellistä kansaa.




Rahasta


Valtio käyttää ihan täysin euroja. mutta Kroatian kunilla voi paikoitellen maksaa myös. Montenegro siirtyi käyttämään aikanaan vuonna 1996 Saksan markkaa merkkinä itsehallinnosta tynkä-Jugoslavian osana. Itse arvelen, että valtion johto oli liian laiska painaakseen rahat itse. Myöhemmin Saksan siirryttyä euroon maa seurasi perässä.

Kortinlukijat on jo monissa paikoissa, mutta pääpiirteittäin maa käyttää silti käteistä, ja myös turvallisuussyistä turistienkin kannattaa. Kaupoista loppuu usein vaihtoraha kesken jos yrittää maksaa isoilla seteleillä, jolloin ei välttämättä saa täsmällisesti tarpeeksi takaisin kolikoita, tai voi joutua odottelemaan että kassaneiti hakee rahaa takahuoneesta lisää.

Pankkiautomaatissa kävivät yleisimmät kortit: Visa Electron (ainakin Tapiolan), Mastercard ja Visa. Automaatit myös toimivat luotettavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti