Hot, hot, HOT!

Ensimmäinen majapaikka Anniinan luona Puotilassa.

Ah, honeymoon! Loma jota ainakin naiset stressaavat eniten maailmassa - onhan sää lämmin, naama kuin hääpäivänä joka aamu ja hotelli täydellinen? Minun stressaamiseni on nyt takana päin - sen minkä stressasin stressasin Montenegron kuuman auringon alla.

Antti kirjoittelikin jo aiemmin muutamille sanoilla matkastamme - mutta ilmeisesti enemmän maasta itsestään! Minun kertoimukseni keskittyköön siis Montenegroon niin kuin me sen koimme :)

Suomi kello 5 aamulla.

Mennäänpä siis matkamme alkuun, ei suinkaan tosin elokuun neljänteentoista, vaan jonnekin heinäkuun puolivälin paikkeille. Olimme päätyneet Antin kanssa ihan kustannussyistä jo aikaa sitten siihen, että koska halvallakin voi saada hyvää, turvaudumme äkkilähtöihin. Toivelistallamme oli montakin asiaa, mutta muutamia sellaisia, joista päätimme ettemme luovu. Hotellissa täytyisi olla uima-allas, ilmastointi ja hintaan kuuluva aamupala, eikä missään nimessä kokolattiamattoa. Toivelistamme huipulla oli löytää kohde, jossa kumpikaan ei ollut ollut (tämähän sitten sulki Ranskan, Italian, Espanjan, Kreikan ja Turkin pois), mutta joka ei kuitenkaan olisi tuntien ja tuntien lentomatkan päässä, ja jossa mieluusti käytettäisiin euroja. Ei kun hakemaan matkaa!

Näkymää lentokoneesta. Ah!

Autoruuhkaa rajalla.

Olin oikeastaan jo ajatellut, että tingitään nyt sitten euroista, sillä Kroatia kiinnosti. Olimme melkein maksamassa, kun huomasimme kuvista kokolattiamaton. Siinä meni sekin, antaa olla ja mennään Kreikkaan, ajattelimme. Ilmeisesti ihan niillä hetkille sivuille kuitenkin päivittyi uusi kohde - ja uskokaa, kun meille sopivien päivien lähdöt tulivat tarjoukseen, olin todella paikalla F5:sta kuluttamassa!

Montenegro, Budva. Hotelli Villa Dubrava Budvan uudella alueella. Uima-allas, n.1,5km:n matka rannalle ja lyhyempi keskustaan, aamupala, ilmastointi ja laattalattiat. Maassa käytetään euroja. Koska kohde vielä istui budjettiimme, emme jääneet aikailemaan.

Kotorin lahti.

Niinpä perjantaina 13.8. ajoimme Jyväskylästä Kangasalle pienellä punaisella Lazerillamme. Anniina (se ihana kaaso ja hyvä ystävä!) oli aloittanut opiskelut Helsingissä, ja lomailtuaan edeltäviä päiviä Kangasalla hän lähti sieltä kyytiin, kun suuntasimme kohti lentokenttää ja sitä edeltävää majoituskohdetta - Anniinan Puotilan asuntoa. Seuraavana aamuna meidän täytyi olla kentällä jo klo 5:n maissa.

Kotorin lahden ylioikaisu.

Lento sujui hyvin. Laskeuduimme Kroatian Dubrovnikiin, jossa meitä odotti Aurinkomatkojen bussikyyti kohti Budvaa. Google mapsin mukaan matkaa kertyy tuolle välille sellaiset vajaa 100km, ajallisesti tuon matkan arvioidaan kestävän 1h 49min. Me emme kuitenkaan kiertäneet koko Kotorin lahtea vaan käytimme lauttaa apunamme - ja matkaan meni luultavasti 3-4h. Vastaus löytyy rajalta: muodollisuudet siellä kestivät jopa meille iänkaiken, paitsi että jouduimme odottelemaan jonossa ja sietämään ohittelijoita, passeja tarkastettiin ja leimailtiin ja muutenkin toiminta vaikutti melko verkkaiselta. Voi niitä raukkoja jotka matkustavat Kosovon kilvillä!

Tervetulokävelymme huipentui kotitekoiseen
 jääteehen vanhassa kaupuingissa.

Kiivejä!

Hotellimme pihalta.

Selvisimme kuitenkin Villa Dubravaan hyvin hengissä, enkä voi usein sanoa kokeneeni näin miellyttävää yllätystä hotelliin saapueessani. Kuvia oli ollut vähän, eikä hotellista niiden perusteella juuri ollut saanut käsitystä, ja niinpä ainakin minä olin melkoisen iloisesti yllättynyt tajutessani, että kyseessä todellakin oli ennemmin villa kuin hotelli - 14 huonetta - ja että paikka sijaitsi melko rauhallisella alueella ja oli todella idyllisesti rakennettu niin, että puut peittivät ja varjostivat sitä paahtavalta auringolta ja liikenteen hälyltä. Saavuttuamme isäntä tarjosi meille kaikille alkudrinkit (Antti huom: joita sai ottaa niin monta kuin halusi...), ja sen jälkeen minä ja Antti lähdettiin kiertelemään kaupunkia Aurinkomatkojen tervetulokävelyn merkeissä.

Ensimmäisinä päivinä käytimme aikaa lähinnä kaupunkiin tutustumiseen, kiertelyyn, uimiseen, lomailuun, rentoutumiseen, syömiseen ja siihen tärkeimpään: TOISIIMME. Lauantai-iltana söimme pienet iltapalat ravintolassa rannalla, minä kreikkalaista salaattia ja Antti ranskiksia, ja sunnuntaina kävimme syömässä aivan ihanat ruuat läheisen hotellin ravintolassa, otimme tarjoilijan suositukset. Oma hotellimme tarjosi myös iltaruokaa hintaan 10e/hlö, se vain piti varata jo aamulla. Maanantaina kerroimme haluavamme illastaa, ja kun palasimme illalla hotellille, meitä odotti neljän ruokalajin herkkuateria, jota nautiskelimme varmaan lähemmäs kahden tunnin ajan.

Paikallinen tapa toteuttaa autokatos.

Illalla aterian jälkeen tunsin palelevani. Huoneemme oli tosin muutenkin vilpoinen, mutta mahani oli sekaisin ja minua oksetti. Lopulta täytyi istua vessassa lattialla, kun pahoinvointi ei meinannut ollenkaan tyyntyä, ja tuossa vaiheessa tiesin jo, että nyt on kyllä kuumetta. Saimme hyvin avuliaan respan ja hotellin omistajan avulla hälytettyä lääkärin puolen yön maissa (itse pelkäsin salmonellaa: sitä oli Puolassa, oireet täsmäsivät, ja tiesin syöneeni puoliraakaa kananmunaa) hotellille. Herttainen, eläkeikää lähestyvä
lääkäri saapuikin pian, ja huonolla englannin kielellään hän ilmeisesti sai kuitenkin ymmärrättyä tarpeeksi oireita, jotta uskalsi piikittää minua. Kuumetta oli tuossa vaiheessa 38,2'c, mutta se laski piikin jälkeen äkkiä.

Kuva Antista ravintola Zolassa.

Seuraavana aamuna tiistaina heräsin iloisempana, mutta puoleen päivään mennessä kuume nousi taas. Tällä kertaa lääkäri lupautui tulemaan vasta neljän jäljestä, ja kuumetta olikin sitten jo hyvin yli 39'c. Ei kun uutta piikkiä, ja nyt lääkäri kirjoitti lähetteen Kotoriin infektiotautien osastolle, jonne hän kehoitti meitä menemään seuraavana päivänä, jos kuume uudelleen nousisi. Ei noussut enää - mikä lie ollut. Vaikka myös näin jälkikäteen tuntuukin, ettei tuo kipeys missään nimessä matkaa pilannut, suunnitelmat auton vuokrauksesta se kyllä romutti. Olimme etukäteen varanneet vuokra-auton Aurinkomatkoilta, jotta pääsisimme tsekkailemaan etukäteen valkkaamiamme kohteita, mutta ne vuokraukset piti peruuttaa.

Budva harbour.

Budvan vanha kaupunki.

Neljän ruokalajin illallisen ensimmäinen laji:
 paprikapihvi juustotäytteellä!

Antti ja Budva. Muuri on korjattu tehokkaasti
kaupunkia hävittäneen maanjäristyksen jälkeen
lähes kokonaan uudestaan.

Keskiviikko menikin vähän toipuessa. Torstaina lähdimme sitten kohti Kotoria bussilla, ja ymmärsimme hyvin siellä ollessamme miksi Kotorin rikkaat aikoinaan hankkivat kakkosasuntoja viileämmiltä alueilta Tivatista. Kaunis vanha kaupunki oli kuin pätsi Montenegron helteessä. Olin vielä sen verran toipilas, etten jaksanut lähteä kiipeämään St. Johnin linnoituksen 1350:tä askelmaa (1 200m korkeuteen) nähdäkseni pyhän Iivanan kappelin, ja niinpä Anttikin luopui aikeistaan ja lähdimme illaksi hotellimme altaalle uimaan.

Minä lemppariaskareissani -
shoppailemassa tuliaisia! 

Hedelmiä!

Perjantaina otimme sitten takaisin sen, mitä muina päivinä olimme menettäneet. Aamulla vuokrasimme veneen (ja kuskin!) satamasta ja saimme tunnin "Panorama view":n Sveti Nikolaen rannoilta Sveti Stefanin hyvin kuuluisalle hotellisaarelle saakka ja takaisin. Ihan turkoosi merivesi aaltoili allamme läpinäkyvänä ja koska olimme aikaisin asialla, ilmakaan ei tuntunut liian kuumalta.

Antti puolustaa muuria.

Vetäydyimme retken jälkeen hotellillemme syömään, uimaan ja nukkumaan kuumimmiksi

Komea sulhanen! 

tunneiksi, ja sen jälkeen lähdimme bussiasemalle. Ehdimme niukasti Sutomoreen menevään bussiin: olimme päättäneet matkustaa bussilla sinne saakka, ja jatkaa sieltä junalla kohti Virpazarin kaupunkia ja Skadar-järven kansallispuistoa. Bussikuski oli valmiiksi jo vähän myöhässä kun lähdettiin Budvasta, ja se todella näkyi ajotavoissa: ohitimme ilmeisesti iloisesti yhden keskustan johon reitin mukaan piti mennä (tulkitsimme kyydissä olevan paikallisen naisen huutamisen ja viitoilut niin) ja ajoimme punaisilla läpi valoristeyksestä jossa juuri sattui pieni kolari samaan aikaan - no, ei se ole niin turhan tarkkaa.

Antti hotellin altaalla.

"Merenneito"

Junarataahan Montenegrossa on tosiaan se n. 250km. Käytimme tästä matkasta sellaista 15km hyväksemme, kun oikaisimme hirvittävän pitkän, säkkipimeän tunnelin läpi juna heiluen ja paukkuen. Tällä matkalla näimme vähemmän turisteja. Yllättävää, ettei moista extreme-elämystä suositella matkaoppaissa!

Kiviä mukaan! Ainoa kerta kun uitiin
meressä.

Virpazarin juna-asemalla äkäinen virkailija ohjeisti meitä kohti kaupungin keskustaa, joka löytyi muutaman kilometrin kävelyllä Antin ennustamasta suunnasta. Meidät vei veneretkelle Skadar-järvelle iloinen yrittäjä, ja retki laskevassa auringossa pinta-alaltaan vuodenajasta riippuen 370-530 km2 (suurimmillaan peittäisi koko Tampereen kaupungin alueen!) kokoisella järvellä oli erittäin miellyttävä kokemus. Näimme vesikäärmeenkin! Kiersimme vanhan vankilalinnakkeen.

 Historia vankilalinnakkeella oli mielenkiintoinen: aluksi kyseessä oli tosiaan ollut linna, jota alettiin käyttää vankilana vasta myöhemmin. Vanginvartijaa tarvittiin vain päivällä, sillä vangit olivat uimataidottomia. Kun viimein yksi vanki onnistui karkaamaan, linnoitus suljettiin.

Kotorin vanhaa kaupunkia.

Samannäköinen oli juna jolla me
matkustimme Sutomoresta kohti
Virpazaria.

Skadar-järvi ilta-auringossa.

Tämän linnakkeen me kiersimme Skadar-järvellä. Kaikki saaren vangit olivat olleet uimataidottomia.

Virpazarin satama.

Virpazarissa päätimme vielä kiivetä kukkulalla sijaitsevalle vanhalle linnakkeelle. Ilta alkoi hämärtyä, ja hetken maisemia ihailtuamme palasimme kaupunkiin metsästämään taksia. Vanha englantia taitamaton taksikuski puhui kännykkään samalla kun poltti tupakkaansa, mutta matkasta selvittiin, ja osasimme sentään ihmetellä yhdessä sitä, miksi Montenegrossa kuuluu Ruski-radio.

Virpazarista

Viimeinen aamu aukeni kuumana: tuolle lauantaille oli luvattu yli 40'c:n lämpötilaa. Ehdimme onneksi pois alta: koko viikon kestänyt reilu 30'c oli meille kummallekin ihan sopiva annos lämpöä hetkeksi. Kroatian rajalla bussikuskimme kyllästyi, ja ohitti varmaan melkein kahden kilometrin verran autoja vastaantulevan kaistalla, niin että ehdimme ajoissa kentälle. Näin meillä Kroatiassa!

Anniina oli Helsinki-Vantaalla vastassa. Saimme kaiken ehjänä kotiin asti! Hyvä reissu. Ja hei morsiamet: ripsien pidennys ennen häämatkaa ei ollut ollenkaan huono idea! Vai mitä Antti? :)

Virpazarissa kukkulalla sijaitseva linnoitus.

- Marierika

ps. Kotiin palatessamme tapasimme mukavan suomalaisrouvan Dubrovnikin lentokentällä. Hetken juteltuamme meille selvisi, että meillä on yhteinen harrastus: hevoset. Rouvalla oli ylimääräinen heppa seisomassa tallissa, joka oli kuulemma hyvää kotia vailla. No - kyseessä kun oli kiltti ja kaunis hyväsukuinen tamma, voitte arvata mihin me Emilian ja äitin kanssa suunnattiin heti viime torstaina ... Ja mitä siitä seurasi! :)

Päivitys:
Antin kertomus häämatkasta löytyy täältä!