tiistai 11. tammikuuta 2011

Akireiram eli, oli ja kuoli!

Näin siinä nyt sitten kävikin! Koska Antti pitää taloushulttioblogiaan oman nimimerkkinsä alla, eivätkä sen blogin tyyliin sovi parisuhdehömpötykset ja hääintoilut, päätimme vähän muokata minun blogiani yhteisempään käyttöön. Niinpä siis paitsi nimi, myös ulkoasu koki muutoksia, ja sisältöä tulemme jatkossa päivittelemään yhdessä.

Hääjärjestelyt etenivät tänään kampaajalla ja kihlasormusten kaiverruksilla: molemmat asiat ovat nyt hoidossa! Sormuksiimme laitoimme 1.Kor.13 nimien ja päivämäärien lisäksi, nyt seuraavat illat menevätkin sitten sitä tentatessa, että sen kysyjille osaisi luetella sujuvasti ulkoa..

Jyväskylä on mukava, fysiikka ei. Olen varma, että pääsen vauhtiin kunhan tästä nyt päästään alkuun. Tämä ei kuitenkaan ole missään tapauksessa minun ominta alaani, siksi tunnen olevani väärässä paikassa. ...LÄÄKISLÄÄKIS.. Onneksi en ole yksin fysiikalla vaikkapa Turussa (.. terveisiä Tampereelta :> ), masentelisin vuodenaikaa ja oppiainettani kolminverroin enemmän.

Okei. Odottelen yhtä innolla kun tekin, mitä Antti päivittelee häistä tai meidän parisuhteesta ekassa kirjoituksessa. Palataan!

- Marierika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti