tiistai 4. tammikuuta 2011

Muuttamista ja muuttumista - Jyväskyläläiseksi morsiameksi?

Heipä hei,

meinaa helposti vierähtää turhan pitkäksi kirjoittelujen väli. Ensi kerralla olen tätä tahtia varmaan jo naimisissa, koitanpa siis parantaa tapojani.

Kutsukorttien teon pitäisi pian olla täydessä vauhdissa, mutta kun muutto ja opiskelut jo painavat päälle, ja joulustakin on vasta juuri ja juuri selvitty, en ole edistynyt kovinkaan hyvin. Teemavärit alkavat olla selvät: valkoista, punaista, harmaata ja hopeaa. Näitä sitten näkynee niin kukkasissa kuin koristeluissakin.. Ajattelimme tehdä kutsut itse, jos jollakulla on loistavia ehdotuksia siitä, millaiset kuvat ja asettelu olisivat hyviä, kuuntelen mieluusti!

Huomenna suuntaamme minä, äiti ja Emilia-kaaso/pikkusisko hääpukuja sovittamaan. Ainakin Tampereen Morsiusgalleriaan ja muutamaan muuhun hää- ja juhla-asuja myyvään liikkeeseen. Uskoisin, että paikanpäällä näkee parhaimmin, mikä malli miellyttää ja sopii. Tokikin minulla on jo vähän ajatusta mielessäni tuhansien netistä selattujen hääpukujen kuvien jälkeen siitä, mistä voisin tykätä.

Oletteko tilanneet pukuja netistä tai suunnitelleet sitä? Olen tutustunut tarkemmin weddingo.net:in valikoimaan, ja lukenut tyytyväisiä kommenttejakin siihen liittyen, mutta silti epäilyttää. Mitä materiaalia tehtävät puvut mahtavat noilla hinnoilla olla? Vaikka malli ja leikkaus olisivat kauniita ja puku asiallisesti ommeltu, satiini ei välttämättä näytä kovin kummoiselta...

Varasimme Antin kanssa Jyväskylän kansalaisopistolta neljän tunnin häätanssikurssinkin! (oliskohan tätä saanut kertoa Antti.. :> ) Tuleepahan kerrattua valssin askeleet, niin ei häitä edeltävänä iltana tarvitse kokeilla ensimmäistä kertaa. Ihan loppuunasti emme tosin ole päättäneet vielä siitä, tanssimmeko (joka tapauksessa vain minä ja Antti tanssitaan, ja vain häävalssi, jos siihen päädytään! Sori vaan!), muttei tuo kertaus vanhingoksi koidu siltikään :)

Muusta elämästä: eilen raahasin isin ja Antin kanssa tavarat Jyväskylään, niin että muuttamiseni on jo edennyt ihan hyvään pisteeseen! Loppuviikosta suuntaan itse tavaroiden perässä. Ensi viikoksi olisi ollut tarjolla opesijaisuuttakin, mutta ehkä nyt on jo taas aika keskittyä opiskelemaan. Loppiasena meidän porukat vierailevat Koskelassa ekaa kertaa (... apua.. :D ) ja sen jälkeen minä siis löydyn Kangasalta vain lähinnä viikonloppuisin!

Se tältä kertaa. Päivittelen tuloksia huomisesta hääpukukierroksesta heti kun ehdin. Jos teillä on loistavia vinkkejä, luen mieluusti!

Palataan,

- Marierika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti